Kuinka selviytyä koronaerityksestä

 1. Innostu mahdollisuudesta tehdä töitä toistaiseksi vain kotoa käsin. Enää ei tarvitse käyttää aikaa turhiin toimiin kuten suihkussakäynti tai pukeutuminen. Mitä tehokkuutta!

2. Leivo syömäkelvottoman kovia sämpylöitä ja syö ne silti.

3. Menetä ajantaju ja unohda mikä viikonpäivä on.

4. Kehitä rutiineita, jotka auttavat jaksottamaan viikkojasi. Esimerkiksi viikonlopun voi erottaa kätevästi arkipäivästä siitä, että sylissä on sohvalla maatessa oma läppäri työläppärin sijaan.

5. Mieti hetki, ovatko arkipäiväsi muuttuneet viikonlopuksi, vai toisinpäin ja päätä mielenterveytesi nimissä olla analysoimatta elämäsi sisältöä sen tarkemmin.

6. Leivo uudelleen sämpylöitä täysin samalla reseptillä kuin viimeksi ja odota täysin erilaista lopputulosta.

7. Pety karvaasti.

8. Kehitä uusia harrastuksia, joita voi tehdä kotona, kuten esimerkiksi: lattialla makaaminen ja seinän tuijottelu, sohvalla makaaminen ja ikkunasta ulos tuijottelu tai sängyn alla makaaminen ja silmäluomien sisäpuolen tuijottelu.

9. Mieti, miltä tuntuu palata arkeen, missä pitää jutella päivittäin ihmisille, jotka eivät ole a) vanhempasi tai b) koirasi. Säikähdä ajatusta ja rauhoita itseäsi jollain edellä mainituista aktiviteeteistä.

10. Tilaa Netflix ja katso viisi tuntia putkeen amerikkalaista parisuhde-realityä.

11. Päätä palata takaisin seinän tuijottamiseen.

12. Päätä rentoutua oleilemalla ulkona. Istu tuulisella rannalla kiven päällä puoli tuntia tuijottaen intensiivisesti puuta.

13. Huomaa, että et ilahtunut, mutta sait alkavan pissatulehduksen.

14. Kokeile sressihuutoitkukohtausta keittiön, olohuoneen tai vessan lattian sijaan uudessa paikassa, kuten keskellä kävelylenkkiä. Jos joku tuttusi näkee, ei haittaa, sillä voit hyvin koronan varjolla vältellä kaikkia kontakteja mainitun ihmisen kanssa.

Seinän tuijottamisen sijaan välillä voi kokeilla myös raakkuliveä

 

Joululoma lapissa, eli ajatuksia hiihdosta ja avioliitosta vasta-alkajille (ja vähän kokeneemmillekin)

Tarvikkeet

Hiihtämään lähtö on periaatteessa hyvin yksinkertaista. Tarvitaan ainoastaan sukset, asiaan sovelias vaatekerrasto ja lunta. Hieman hankalampaa suorituksesta tekee kuitenkin se, että näiden kaikkien pitäisi sijaista samassa paikassa samaan aikaan. Mikäli asuu esimerkiksi Etelä-Suomessa, missä lumi on melko harvinaista (tämän voi vahvistaa allekirjoittanut), on tämän vuoksi hyvä aloittaa hiihtämisen suunnittelu hyvissä ajoin etukäteen varmistaakseen lumen saatavillaolo. Suksien ja tarkoitukseen nimenomaisesti tarkoitettujen (lue:kalliiden), vaatekappaleiden hankinta on sen sijaan helpompaa ja onnistuu lähes mistä päin suomea tahansa. Hiihtämään aikojan tulee myös olla halukas hiihtämään. Joskus ihmisiä on myös kiristetty, uhkailtu tai lahjottu hiihtämään, mutta näissä tapauksissa hiihto yleensä loppuu lyhyeen. Hiihtämään lähtemistä empivää voi kuitenkin esimerkiksi rohkaista kertomalla useista tutkituista terveysvaikutuksista, joita hiihdolla on.

Avioliittoon lähtö on myös periaatteessa hyvin yksinkertaista. Tarvitaan ainoastaan maistraatti, asiaan sovelias vaatekerrasto ja suostuvainen aviopuoliso. Hieman hankalampaa suorituksesta tekee kuitenkin se, että näiden kaikkien pitäisi sijaista samassa paikassa samaan aikaan. Mikäli asuu esimerkiksi Etelä-Suomessa, missä suostuvaiset aviopuolisot ovat melko harvinaisia (tämän voi vahvistaa allekirjoittanut), on tämän vuoksi hyvä aloittaa naimisiinmenon suunnittelu hyvissä ajoin etukäteen varmistaakseen suostuvaisen aviopuolison saatavillaolo. Maistraatin ja tarkoitukseen nimenomaisesti tarkoitettujen (lue:kalliiden), vaatekappaleiden hankinta on sen sijaan helpompaa ja onnistuu lähes mistä päin suomea tahansa. Joskus ihmisiä on myös kiristetty, uhkailtu tai lahjottu avioliittoon, mutta näissä tapauksissa avioliitto yleensä loppuu lyhyeen. Avioliittoon lähtemistä empivää voi kuitenkin esimerkiksi rohkaista kertomalla useista tutkituista terveysvaikutuksista, joita avioliitolla on. 

Aloitus

Hiihtämisessä aloittaminen on ensiarvoisen tärkeää, koska ilman sitä koko suoritus jää yleensä tekemättä. Yleensä varsinaista alkua edeltää suorastaan yltiöpäisen optimistinen mielikuvittelu siitä, miten ihanaa hiihtäminen onkaan - erityisesti kun vaihtoehtona voi olla netfliksin katselu kotisohvalla (tämä optimistinen illuusio on oikeastaan elintärkeää koko harrastuksen säilymiselle, sillä mikäli osallistuja tajuaisi kuinka työläästä suorituksesta on kokonaisuudessaan kyse, voi olla että tämä luopuisi aikeistaan hetimmiten). Ennen hiihdon aloittamista on valittava toimitukseen sopivat sukset. Ennen aikaan suksien valinta oli huomattavasti helpompaa, koska vaihtoehtoja oli paljon vähemmän, mutta nykyteknologia on mahdollistanut monien erilaisten mallien vertailun. Suksia on hyvä myös voidella riittävästi hyvän hiihtosuorituksen takaamiseksi. Juuri ennen varsinaisen suorituksen aloittamista on myös vielä valikoitava, puettava ja riisuttava erilaisia vaatekappaleita noin tunnin ajan. Valikoimalla tarkkaan vaatteitaan hiihtämään aikova yrittää varmistaa suorituksen miellyttävän kulun. Vaatetuksella on kuitenkin lopulta hyvin vähän vaikutusta itse suorituksen kulkuun, mutta hiihtäjälle on tärkeä kuvitella näin pystyvänsä edes jotenkin vaikuttamaan hiihdon tulevaan sujuvuuteen. 

Avioliitossa aloittaminen on ensiarvoisen tärkeää, koska ilman sitä koko suoritus jää yleensä tekemättä. Yleensä varsinaista alkua edeltää suorastaan yltiöpäisen optimistinen mielikuvittelu siitä, miten ihanaa avioliitto onkaan - erityisesti kun vaihtoehtona voi olla netfliksin katselu kotisohvalla (tämä optimistinen illuusio on oikeastaan elintärkeää koko harrastuksen säilymiselle, sillä mikäli osallistuja tajuaisi kuinka työläästä suorituksesta on kokonaisuudessaan kyse, voi olla että tämä luopuisi aikeistaan hetimmiten). Ennen avioliiton aloittamista on valittava toimitukseen sopiva aviopuoliso. Ennen aikaan aviopuolison valinta oli huomattavasti helpompaa, koska vaihtoehtoja oli paljon vähemmän, mutta nykyteknologia on mahdollistanut monien erilaisten mallien vertailun. Aviopuolisoa on hyvä myös voidella riittävästi hyvän avioliittosuorituksen takaamiseksi. Juuri ennen varsinaisen suorituksen aloittamista on myös vielä valikoitava, puettava ja riisuttava erilaisia vaatekappaleita noin tunnin ajan. Valikoimalla tarkkaan vaatteitaan avioliittoon aikova yrittää varmistaa suorituksen miellyttävän kulun. Vaatetuksella on kuitenkin lopulta hyvin vähän vaikutusta itse suorituksen kulkuun, mutta avioliittoon menijälle on tärkeä kuvitella näin pystyvänsä edes jotenkin vaikuttamaan avioliiton tulevaan sujuvuuteen. 

Ongelmakohdista selviytyminen

Yleensä kaikki hommaan ryhtyneet huomaavat ennemmin tai myöhemmin, että hiihto ei olekaan aivan yhtä mukavaa kuin ystävien istragrampostauksien ja hiihtovaatteiden mainoskuvista voisi olettaa, ja alkaa pohtia, olisiko sittenkin pitänyt valita matkaan toisenlaiset sukset tai jättää koko homma sikseen. Tällaisista aatteista ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä pieni viiva  keskiverto epämukavuus kuuluu olennaisena osana hiihtoon. Onkin täysin normaalia haluta tasaisin väliajoin heittää sukset metsään ja kävellä lähimpään baariin. Vaihtamalla suksia, hiihto ei kuitenkaan välttämättä juurikaan parane - erityisesti jos vika on käyttäjässä, tai hiihto ei kertakaikkiaan ole itselle sopiva laji. Jos sukset ovat kuitenkin täysin käyttötarkoitukseensa sopimattomat tai aiheuttavat jatkuvaa epämukavaa oloa, kannattaa ne suosiolla vaihtaa uusiin (tai miksei vanhoihinkin). Muissa tilanteissa voi tilannetta yrittää parantaa väistämättömän tuskan hien hiipiessä iholle esimerkiksi vaatteiden vähentämisellä tai suksien lisävoitelulla. On myös tärkeää, ettei omaa hiihtoa ala vertailla muihin - usein muiden ihmisten hiihto voi näyttää todella paljon helpommalta ja vaivattomammalta, jolloin mieleen nousee helposti kateus tai halu lopettaa koko homma. Mikäli omaan hiihtoonsa on kovin tyytymätön tai huomaa toistavansa samoja virheitä, voi neuvoja parempaan hiihtoon kysyä ammattilaisilta tai lähipiiristä löytyviltä eksperteiltä. Usein oma hiihto kuitenkin kehittyy ajan myötä ja tärkeintä on päämäärän sijaan itse matka ja sillä viihtyminen. 

Yleensä kaikki hommaan ryhtyneet huomaavat ennemmin tai myöhemmin, että avioliitto ei olekaan aivan yhtä mukavaa kuin ystävien istragrampostauksien ja häävaatteiden mainoskuvista voisi olettaa, ja alkaa pohtia, olisiko sittenkin pitänyt valita matkaan toisenlainen aviopuoliso tai jättää koko homma sikseen. Tällaisista aatteista ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä pieni viiva keskiverto epämukavuus kuuluu olennaisena osana avioliittoon. Onkin täysin normaalia haluta tasaisin väliajoin heittää aviopuoliso metsään ja kävellä lähimpään baariin. Vaihtamalla aviopuolisoa, avioliitto ei kuitenkaan välttämättä juurikaan parane - erityisesti jos vika on käyttäjässä, tai avioliitto ei kertakaikkiaan ole itselle sopiva laji. Jos aviopuoliso on kuitenkin täysin käyttötarkoitukseensa sopimattomat tai aiheuttaa jatkuvaa epämukavaa oloa, kannattaa se suosiolla vaihtaa uuteen (tai miksei vanhaankin). Muissa tilanteissa voi tilannetta yrittää parantaa väistämättömän tuskan hien hiipiessä iholle esimerkiksi vaatteiden vähentämisellä tai aviopuolison lisävoitelulla. On myös tärkeää, ettei omaa avioliittoa ala vertailla muihin - usein muiden ihmisten avioliitto voi näyttää todella paljon helpommalta ja vaivattomammalta, jolloin mieleen nousee helposti kateus tai halu lopettaa koko homma. Mikäli omaan avioliittoonsa on kovin tyytymätön tai huomaa toistavansa samoja virheitä, voi neuvoja parempaan avioliittoon kysyä ammattilaisilta tai lähipiiristä löytyviltä eksperteiltä. Usein oma avioliitto kuitenkin kehittyy ajan myötä ja tärkeintä on päämäärän sijaan itse matka ja sillä viihtyminen.

Kuinka nauttia syksystä, eli hyviä syitä olla iloinen siitä, että kesäloma on ohi

Toisinaan tuntuu siltä, että huolehdin liikaa turhasta ja maalailen piruja seinille. Esimerkiksi juuri kun sain tietää, että kauan kaivattu kesälomani voisikin alkaa heti seuraavana maanantaina, mieleeni nousi heti ajatus siitä, että olisipas tosi ikävää jos nyt heti tulisi kipeäksi ja menisi loma pilalle. 

Huoli oli sinänsä tietysti ihan turha, että en herännyt kuumeisena ja kurkku kipeänä heti seuraavana päivänä, vaan vasta sitten kun lomaa oli ehtinyt kulua jo kokonaista kaksi päivää. Toisaalta sairastuminen ei harmittanut läheskään yhtä paljon kuin se olisi ehkä normaalisti, sillä olin edellisenä päivänä telonut polveni biitsitreeneissä siten, että olin jo valmiiksi melko liikuntakyvytön - joskin myönnän, että tässä vaiheessa käytännön elämää hankaloitti jonkin verran se, että sähköpotkulautani oli myös varastettu juuri kaksi päivää aiemmin.

Joku muu voisi pitää sitä, että sattuu kolmen ensimmäisen lomapäivänsä aikana joutumaan varkauden uhriksi, onnettomuuteen ja sairastumaan, poikkeuksellisen ikävänä ja harmitusta aiheuttavana, mutta jos asiasta on ehtinyt stressata jo hyvissä ajoin etukäteen, eivät huonot sattumat näyttäydy yllätyksinä, vaan tavanomaisina merkkeinä siitä, että et ole vainoharhainen vaan universumilla on todellakin jotain todella henkilökohtaista sinua vastaan.

 Loppuloma menikin sitten mukavasti stressaillessa vuoroin flunssasta, flunssasta stressaamisesta, sekä siitä, jääkö nyt kaiken stressaamisen takia lomasta nauttiminen ja palautuminen ihan kokonaan ja miten sitä sitten taas töissä jaksaa. Tämä oli siinä mielessä hyödyllistä, että heti lomalta palattua oli oikeastaan aika rentoutunut fiilis siitä, että oli taas töissä ja syksy on tulossa ja enää ei olisi mitään paineita nauttia elämästä, vaan voisi kaikki illat istua kotona tuijottamassa vuoroviikoin netflixiä ja seinää (koska tuijotettuasi viikon netflixiä päätät käyttää elämäsi johonkin mielekkäämpään ja tuijotat viikon seinää ennen kuin muistat, että elämäsi onkin oikeastaan aika epäjännittävää, ja uusit taas tilauksesi), eikä sitä pidetä edes outona, koska on syksy ja silloin elämä saakin olla aika ankeaa. 

Että oikeastaan syksy on aika kiva vuodenaika, koska kun kaikki paineet olla iloinen ja nauttia elämästä poistuu, sitä saattaa vahingossa olla ihan tyytyväinen kun makaa koiran kanssa sängyssä peittojen alla syömässä karkkia ja katsomassa hömppää televisiosta.

Kuvan maisema ei liity tapaukseen. 

Kuinka valita ruokamyrkytyksen ja epäkohteliaan käytöksen väliltä, eli tavallinen kesäpäivä

Oli kaunis kesäpäivä, joten päätin käydä ystäväni kanssa torilla. Koska ystäväni, allekirjoittaneesta poiketen, oli ollut paikalla kun kykyä kommunikoida haluamansa asiat vieraille ihmisille jaettiin, kävimme läpi kaikki torimyyjät maistellen mansikoita ja etsien parasta maku-laatusuhdetta (lue: ystäväni ilmoitti ystävällisesti, että ’kiitos paljon, mutta vertailemme vielä muitakin’ samalla kun minä tuijotin kenkiä ja mumisin falsetissa, että ’mjoooh, iiiiihan ok’ vaikka maistamani mansikka olisi maistunut pilaantuneelta). Vertailun lopputuloksena sain kuin sainkin ostettua mielestäni selkeästi keskivertoa parempia mansikoita (ystäväni tinkimisneuvojen johdosta vielä pyydettyä hintaa halvemmalla) ja luulin näin erheellisesti olevani valmis asioimaan torilla seuraavalla viikolla ihan itsekseni. En ollut.

Täysin valheellisen itsevarmuudden saattelemana kipitin seuraavalla viikolla ostamaan taas mansikoita torilta. Aloitin reippaasti kysymällä myyältä, saako marjoja maistaa ja otin yhden palan valmiiksi pilkottuja mansikoita laatikosta lähes lainkaan ajattelematta elintarvikehygieniaa. Palat olivat kuitenkin ilmeisesti olleet lämpimässä auringossa koko päivän, sillä maistamani pala maistui siltä, kuin mansikka olisi marinoitu biojäteastian pohjalle kertyvällä nesteellä. Pilaantunut mansikka suussa aloin pohtia, olisiko kamalampaa kuolla ruokamyrkytykseen vai loukata innokkaasti hymyilevää, hyväntahtoista myyjää sylkemällä hänen vuolaasti kehumansa mansikka roskiksen virkaa toimittavaan paperipussiin tiskin reunalla, vai olisiko jossain taskussa kenties paperia, mihin voisin puoiksi pureskellun mansian huomaamattomammin sylkeä (ei ollut). 

Avulias myyjä huomasi epäröintini ja päätteli tarkkanäköisesti, että en ollut ehkä täysin vakuuttunut hänen mansikkansa parhaudesta, ja yritti ystävällisesti paikata tilannetta tarjoamalla minulle uutta kokonaista mansikkaa. Katsoin hetken epätoivoisena hymyilevää myyjää suu edelleen täynnä biologiseksi aseeksi mahdollisesti luokiteltavaa mansikkaa, ja koska en kehdannut sekä kieltäytyä ystävällisestä eleestä että mielenosoituksellisesti sylkeä suussani ollutta mansikkaa pois, hymyilin väkinäisesti ja otin mansikan vastaan sillä seurauksella, että seisoin nyt pilaantunut mansikanpala suussani ja toinen mansikka kädessäni tuijottamassa torimyyjää, joka hymyili minulle odottavaisesti. 

Kylmä hiki alkoi nousta otsalleni, kun tajusin, että olin viivytellyt suussani olevan mädäntyneen mansikan pois sylkemistä niin pitkään, että jos tekisin sen nyt, ei minua ystävällisesti katsova myyjä pitäisi tätä ainoastaan loukkauksena hänen tuotteitaan kohtaan, vaan myös minua täysin hulluna, koska olin seisonut jo useamman minuutin pilaantunut mansikka suussani kun kuka tahansa normaali ihminen olisi sylkenyt sen pois jo ensimmäisen sekunnin aikana. En vieläkään ollut päässyt lopputulokseen paremmuusvertailussani myrkytyskuoleman ja täysin tuntemattoman ihmisen mahdollisen loukkaantumisen välillä, joten katsoin parhaaksi ostaa itselleni lisää aikaa puraisemalla palan kädessäni olevasta tuoreesta mansikasta, toivoen ehkä jollain tasolla, että tuore mansikka jollain tavoin peittäisi mahdollisesti uusia elämänmuotoja suussani jo muodostavan mansikanraadon makua (ei peittänyt).

Yritin urheasti niellä ei-toksista mansikanpalaa, mutta pureskellessani sitä, toisen mansikanraadon maku oli levinnyt kaikkialle suuhuni aiheuttaen spontaanin oksennusrefleksin aina kun harkitsinkaan nielaisemista. Tämän seurauksena suussani oli siis entistä enemmän sulaneelta jääkaapilta maistuvaa mansikkamössöä, toisessa kädessä haukattu mansikanpala ja edelleen katsekontakti avuliaasti hymyilevään myyjään. 

Tässä vaiheessa henkijäämisvaistoni heräsi, ja ymmärsin, että suussani olevasta mansikkakuolemasta on hankkiuduttava eroon hinnalla millä hyvänsä. Niinpä noukin edestäni rasiallisen potentiaalisesti joukkotuhoaseeksi sopivia mansikoita ja ojensin sen myyjälle hymyillen suljetuin huulin henkeni edestä. Myyjä onneksi tunnisti epätoivoisen ostajan sellaisen nähdessään ja alkoi reippaasti pakata rasiaa, jolloin pääsin kumartumaan maahan selin myyjään kaivaakseni repustani kukkaroa, ja samalla, toivoen että tuleva ostotapahtuma olisi vienyt myyjän huomion riittävästi, syljin suussani olleen mansikkamössön maahan. Helpottuneena siitä, että olin täpärästi välttänyt kokemasta kivuliaan myrkytyskuoleman, nousin ja maksoin mansikat. Lähtiessäni olin tietoisesti katsomatta vieressäni seissyttä naista, joka katsoi minua kuin henkilöä, joka olisi juuri seisonut kaksi minuuttia pureskellen mansikanpalaa, sylkenyt maistamansa mansikat ensin maahan ja sitten hymyillen ostanut niitä rasian. 

Tällä muistolla pääseekin taas syksyä mukavasti eteenpäin ennen kuin alkaa seuraavan kerran haikailla kesää ja tuoreita marjoja, eli oikeastaan ihan positiivinen kokemus.

Kuvan marjat eivät liity tapaukseen.

Seinään tuijottamisen jalo taito, eli syyt, miksi festareilla ei kannata olla selvinpäin

 Osallistuin viikonloppuna hippifestareille. Etupäässä siksi, että kesälomani oli siirretty hamaan (ja todennäköisesti räntäiseen) tulevasuuteen ja ajatus viikonlopusta joogaamassa, halailemassa puita ja meditoimassa pitkän viikonlopun ajan kuulosti miellyttävältä. Noin kolme minuuttia lippujen oston jälkeen muistin, että oikeastaan vihaan festareita, koska olen aina jo etukäteenstressaantunut sekä teltassa väkisinyöpymisestä (entä jos on kylmä ja sataa ja vilustuu tai muutenvaan nukkuu huonosti) että ihmispaljoudesta (pitääkö vessoihin aina jonottaa ja entä jos sitten tuleekin pissatulehdus tai mahatauti) ja ennen kaikkea paineesta pitää väkisin hauskaa monta päivää peräkäin (ehkä ainoa asia mikä on hirveämpää kuin olla stressaantunut ja väsynyt ja vessahätäinen, on olla stressaantunut ja väsynyt ja vessahätäinen samalla kun kaikilla muilla on valtavan hauskaa. Kolme päivää putkeen.).

Sanoin itselleni, että itsenäinen, päättäväinen ja omia tarpeitaan huomioiva aikuinen ihminen voi kyllä ihan hyvin yöpyä hotellihuoneessa teltan sijaan ihan vain koska haluaa, ja menin alistuneena ostamaan teltan. Muutama päivä myöhemmin ilahtuneena huomasin, että helposti ahdistuva, epävarma ja omia tarpeitaan ja toiveitaan huonosti esilletuova aikuinen voi yöpyä hotellihuoneessa teltan sijaan, jos perustelee itselleen hotellihuoneen tarpeellisuutta sillä, että koiralle ei välttämättä saa hoitopaikkaa ja se pitää ottaa mukaan, ja varasin ilahtuneena hotellihuoneen ja auton.

Aloitin matkan tavalliseen tapaan käyttämällä edellisen illan pakkaamisen sijaan siitä huolehtimiseen, että onkohan kurkku vähän kipeä ja tuleekohan nyt kuitenkin taas flunssa ja menee festarit, hotelli, autovuokra ja lomapäivä hukkaan. Heräsinkin seuraavana aamuna näppärästi stressiin jo yhdeksältä, ja päätin viettää hetken tekemällä mindfulness harjoituksen sängyssä, minkä seurauksena nukahdin ja heräsin uudestaan noin puoli kaksitoista. Vakuuttelin itselleni, että myöhäisestä lähdöstä ei kannata harmistua, vaan nautia matkasta ja hyvin nukutusta aamusta ja että matka on tärkeämpi kuin määränpää. Uskoin itseäni noin vartin ajan, ja aloitin sitten kiireisen pakkaushösellyksen ja kiroilun ja harmittelun siitä, miten menee koko päivän lippu ihan hukkaan kun ehdin paikalle kuitenkin vasta illalla ja olisiko sittenkin pitänyt lähteä jo edellisenä päivänä. 

Pakkauksen, autonhaun ja kolmannen lähtöpissan jälkeen pääsin matkaan, mitä ehdinkin taittaa noin puoli tuntia ennen ensimmäistä matkajänityspissahätää. Tämän puolen tunnin aikana ehdin kuitenkin jo kehittää syväänjurtuneen agression yhtäaikaisesti sekä edellä ajavia, ohittelevia että perässä ajavia autoja kohtaan ja oppia kolmen radiokanavan soittolistat ulkoa, joten sinänsä matka eteni hyvinkin ripeästi.

Saavuttuani hotellille suoritin pikaisesti tavanomaisen hotelliahdistumisen mahdollisista kosteusvaurioista ja huonosta ilmanlaadusta, lämpötilasta sekä luteista ja muistutin itseäni, että käyttäisin tulevan yön nukkumisen sijaan sen arvioimiseen, olisiko sittenkin pitänyt yöpyä teltassa, tai toisessa hotellissa, tai ehkä syntyä aikana, jolloin asuttiin maakuopissa ja hermoiltiin oikeista asioista, kuten kolerasta tai katovuosista eikä siitä, puhaltaako hotellin ilmastointilaite kylmästi naamalle yöllä niin että aamulla on ääni käheä voimaeläinmeditaatiossa. 

 Ennen saapumistani festarialueelle olin pitänyt itseäni kalliolaisena kasvissyöjäfeministinä hyvinkin hippinä. Vietettyäni festareilla noin viisi minuuttia, huomasin että olin yliarvioinut oman maanläheisyyteni verrattuna festarikansaan pakkaamalla mukaani kaikenlaisia turhakkeita, kuten esimerkiksi kengät. Onnistuin kuitenkin maineikkaasti syömään myynnissä ollutta ruokaa lähes ollenkaan miettimättä olivatko niiden työtekijät, jotka ottivat vastaan rahat ja annostelivat ruuat sormin pesemättä käsiään välillä, suorittaneet hygieniapassia tai edes pesseet käsiään saman päivän aikana. Koska olin tullut paikalle henkistymään ja rentoutumaan ja aikaa oli rajoitetusti, päätin sekä rentoutumisen että henkistymisen maksimoimiseksi käydä mahdollisimman monessa työpajassa. 

Aloitin rentoutumisen suorittamisen luennolla, mitä en tekijänoikeussyistä enempää referoi, mutta missä kerrottiin, että jos ikuinen unelma on ollut kiivetä kilimanjarolle ja sinne lopulta kiipeää, mutta huomaa, että unohti ihan nauttia oltuaan huipulla, kannattaa itselleen muistuttaa tarkasti ennen seuraaaa kiipeämistä että ensikerralla nauttii myös (tämän jälkeen mietin, miksei voisi vaan nauttia ja kiivetä kilimanjarolle erikseen, tai uskotella itselleen, että kyllä siellä varmasti oikein nautti, eikä yhtään huolehtinut keuhkoödeemasta tai maanvyöryistä kaiken aikaa.). Luennon paras anti oli kuitenkin, kun parikeskustelutehtävän jälkeen kehotettiin ottamaan vierustoverin yhteystiedot ylös, jotta sitten voitte kuukauden päästä taas tavata ja keskustella tavoitteidenne toteutumisesta, ja vierustoverini totesi heti kovaan ääneen, että hän ei kyllä ole noin sosiaalinen. Tiesin heti, että meistä tulee vielä hyvät ystävät ja ilahduin. 

Seuraavaksi osallistuin tantriseen naiseustyöpajaan, mikä oli oikein hauska, mutta halattuani lopussa noin kolmeakymmentä täysin vierasta ihmistä yleisessä ’rakastakaa itseänne ja toisianne’ -lempeyspöhinässä, koin vieraiden ihmisten halailukiintiöni tulleen täyteen seuraavan kolmen vuoden osalta, ja halusin lähinnä linnoittautua metsän keskelle vähintään kilometrin päähän kaikista muista ihmisistä. Koska aikaa rentoutumiseen ja henkistymiseen oli kuitenkin rajatusti, päätin urheasti suunnata seuraavaan työpajaan.

 Valitsin työpajan, joka oli vetäjän alkupuheen mukaan jonkinlainen ’haistakaa paska kaikki’-työpaja, ja tunsin heti tulleeni oikeaan paikkaan. Lopputyöpajan ohjelma koostui kuitenkin pääasiassa ympäriinsä kävelemisestä ja vieraiden ihmisten silmiin katselusta ja halailusta (minkä vuoksi päättelin, että ehkä työpaja oli jonkinlainen vetäjän sairas vitsi, ja sinänsä nimitys oli kyllä osuva). Päätin, että turvallisin tapa selvitä tästä epämukavasta vieraiden ihmisten kohtaamisesta oli seisoa nurkassa ja tuijottaa intensiivisesti seinää. Kun työpajan ohjaaja alkoi huolestuttavan empaattinen ilme kasvoillaan lähestyä, pakenin ihmismereen esittäen taitavasti valtavaa kiinnostusta kattopalkkeihin. Kun tämän jälkeen ilmoitettiin, että harjoittellaan omista rajoista kiinni pitämistä, päätin pitää omista rajoistani kiinni kävelemällä reippaasti ulos kesken koko aivan liian ekstroverttiystävällisen työpajan, mitä en tietenkään kehdannut tehdä, koska ilmeisesi omista rajoista kiinni pitäminen ei kuulu ydinosaamisalueeseeni (vasta myöhemmin tajusin, että oikea tapa kohdata vastaava tilanteet on seisoa koko työpajan ajan tuijottamassa turvallisesti seinää ja sanoa kaikille huolestuneille empatisoijille että tunsit juuri tässä kohtaa seinää todella voimakkaan energiakentän ja tarvitset nyt omaa aikaa, jotta saat synkronoitua kohtuenergiasi toteemieläimesi kanssa).

 Parantelin loppupäivän ihmisyliannostustani istumalla metsässä ja saunomalla, mikä oli melko miellyttävää. Paikalla ollut ystäväni koetti lohduttaa ja sanoi, että on iloinen, että pystyin myös nauttimaan olostani hirveistä ihmisistä huolimatta. Korjasin tätä ilmoittaen, että ongelma ei ollut ollenkaan hirveät ihmiset, koska ihmisviha ja yleinen epäluuloisuus vieraita kohtaan on asia, jonka hallitsen varsin hyvin, vaan nimenomaan ylitsepursuava ihmisrakkaus. Samalla aloin ymmärtää, miksi festareilla yleensä juodaan pää täyteen, koska kännissä ihmiset muuttuvat yleensä paljon epämiellyttävämmiksi, jolloin yhteiselo sujuu huomattavasti paremmin: on paljon helpompi sanoa ’pysy kaukana’ vastaantulevalle, täysin tuntemattomalle ’minä rakastan sinua’ sopertavalle ja halaamaan pyrkivälle ihmiselle, jos samainen henkilö on umpikännissä ja kussut housuunsa, eikä vesiselvä ja autuaasti hymyilevä. Tai vaihtoehtoisesti voi itse halailla ihmisiä umpikännissä ja kusta housuunsa, ja unohtaa hetkellisesti sen, ettei oikeastaan pidä yhdestäkään edellä mainitusta aktiviteetista. Win-win!

#festarifiilis #roadtrip #suomenkesä

Vuosien täyttö, eli virallinen kutsu syntymäpäiväjuhliini

Vakaasta päätöksestäni olla täyttämättä enää vuosia huolimatta, täytin taas yhden vuoden lisää. Universumi oli ystävällisesti päättänyt ystävällisesti järjestää valtavat juhlat syntymäpäiväni kunniaksi, luultavasti hyvitelläkseen pissatulehdusta helvetistä, jonka sain juhannuksena, ja josta olin kärsinyt koko edellisen viikon. Yleensä sympatisoin syntymäpäiväjuhlailmoituksia, joissa lopussa ilmoitetaan 'en juhli' - mikä on oikeastaan vain kiertoilmaisu sanoa 'juhlin kyllä, mutta en halua ketään teitä puolituttuja kylään tai onnitelemaan, joten turha kärkkyä kutsua syömään voileipäkakkua postissa, teitä on nyt virallisest varoitettu ja pidätän oikeuden olla avaamatta ovea, vaikka selvästi olen kotona, jos tulette yllättäen kyläilemään ilmaisen kahvin toivossa', mutta koska juhlissa ei varsinaisesti edellytetty millään tavoin omaa osallistumistani, en pistänyt pahakseni ja ajattelin, että saattaisin jopa piipahtaa juhlapaikalla.

Koska universumi tietää mistä pidän, oli se järjestänyt juhlat glitterisateenkaaria & nahka-asuisia miehiä ja tasa-arvoa - teemalla. Juhlallisuuksiin kuului muun muassa marssi kaupungin läpi ja konsertti puistossa, mikä oli mukavasti ajateltu, koska pystyin ottamaan koiran mukaan koko päiväksi. Ilmeisesti universumi oli kuitenkin vahingossa tehnyt juhlakutsuissa kirjoitusvirheen, sillä se oli laittanut aloitusajaksi kello 11 aamulla, mikä on lauantaisin aika, jolloin vielä makoilen sängyssä ja alan pohtia aamiaista. Ajattelin, että juhlakalu voi saapua kyllä hyvin juhliinsa myöhässä, joten en pitänyt kovinkaan paljon kiirettä, sillä seurauksella, että olin noin puoli kuuden aikaan tehnyt tarvittavat aamutoimet, kuten pukeutunut, ja syönyt aamiaisen ja nukkunut päiväunet. Tässä vaiheessa sain kutsun syömään kakkua siskoni luokse, ja päätin kiittää universumia kohteliaasti juhlien järjestämisestä, mutta jättää juhlimisen juhlavieraille ja siirtyä itse suoraan mansikkakakun syöntiin. Bonuksena sain myös lukea siskon avolapsille iltasaduksi Tatua ja Patua, mikä tosin lasten huoltajien vaateista, ja omista sekä lasten prostesteista huolimatta loppui ennen kirjan puoliväliä nukkumaanmenoaikaan.

Alun vastusteluista huolimatta päätin, että syntymäpäivät ovat lopulta oikeastaan ihan mukavia, ja voisin viettää sellaisia ensi vuonna uudestaan. Lisäksi päätin, että on hieman ikävää, että syntympäivät tulevat aivan sattumanvaraiseen aikaan ja saattavat yllättää sellaiseen aikaan kun on vaikka töissä tai väsynyt viikon antibioottikuurista, eikä oikein jaksa tehdään mitään hauskaa, ja siksi päätin että juhlin syntymäpäivääni yhtä monta päivää kuin täytän vuosia (paras asia vanhenemisessa on se, että saa itse päättää asioista, kuten iltasatujen pituudesta, nukkumaanmenoajoista ja syntymäpäivien kestosta).

Ja koska syntymäpäiväjuhlani olivat niin onnistuneet (vaikka en itse ollutkaan paikan päällä), päätin, että suon saman ilon myös kaikille muille. Joten täten kutsun kaikki ihmiset juhlistamaan syntympäiviäni seuraavan noin kuukauden ajan. Kaikki täysi-ikäiset osallistujat saavat päättää itse juhlien kestosta, ohjelmasta ja nukkumaanmenoajoistaan ja tehdä kaikkea hauskaa mitä oikeastaan haluavat, koska syntymäpäivät. Kaikkein parasta on se, että kenellekään vieraalle tai puolitutulle ei tarvitse vaivaannuttavasti jutella tai teeskennellä pitävänsä hauskaa, vaan juhlia voi viettää vaikka makaamalla sohvalla ja katsomalla tositv:tä koko kuukauden tuntematta huonoa omatuntoa. Olkaa hyvä.

Mitä ajattelin tänään a.k.a hyviä syitä lomailla kotona

Tyypillinen ajatuskulku pääni sisällä (ja syy siihen, miksi ihmiset yleensä ensimmäisen kerran jälkeen lakkaavat kysymästä 'mitä ajattelet juuri nyt').

Minä: tarvitsisin kyllä lomaa. Olisipa kiva lähteä vaikka jenkkeihin road tripille, missä voisi ajaa jossain aavikolla ikkunat auki ja yöpyä teltassa keskellä erämaata tai metsää ja ajaa minne huvittaa ja tehdä mitä haluaa ja jättää puhelin kotiin.

Ahdistus: metsässä on puumia. Ja ei niitä mistä pääsee eroon tarjoamalla gintonicin mummotunnelissa ja riisumalla lähimmältä alle 70-vuotiaalta mieheltä paidan, vaan niitä oikeita. Ja millä oikein soittaisit apua ilman puhelinta? Toisaalta jos soittaisitkin, niin roaming-maksut ovat niin korkeat, että viettäisit luultavasti velkavankeudessa seuraavat kymmenen vuotta.

Minä: No okei, VUOKRAISIN jonkun paikallisen nokian 3310, millä ei ainakaan pääse facebookiin. Ja entä preeria? Siellä ei ole puumia, eikä karhua ja varmasti oikein rauhallista ja autiota, eikä ihmisiä.

Ahdistus: mutta on skorpioneja. Ja myrkkykäärmeitä.  Minun tuurillani joku puree meitä ihan varmasti jo parkkipaikalla. Ja tiedätkö paljonko sairaanhoito jenkeissä maksaa? Taloudellisesti järkevämpää olisi varmasti kuolla pois saman tein, koska silloin ei joutuisi asumaan sillan alle kun ulosotto vie vaatteetkin päältä.

Minä:  no hankkisin sitten etukäteen vakuutuksen. Ja okei, entä jos ei yövyttäisikään ulkona, vaan jossain majatalossa? Tai hankittaisin töitä jostain ranchilta hevospaimenena? Etelässä ihmiset ovat kuulemma ihan tosi vieraanvaraisia, mitä nyt kuulemma ehkä vähän rasistisia toisinaa…

Ahdistus: entä jos siellä asuukin joku hullu, joka lukitsee meidät jonnekin kellariinsa vuosiksi tai murhaa ja paloittelee ja syöttää sioilleen?

Minä: no olisin kyllä enemmän huolissani, jos se ensin paloittelisi, syöttäisi sioille ja sitten murhaisi. SE olisi kyllä jo melko ikävää...

Ahdistus: SINÄ ET OTA TÄTÄ VAKAVASTI! Muistatko miten siinä yhdessä sarjassa joku maailman huippua oleva palkkatappaja melkein kuoli yhden todella karmivan miehen taloon, jonne se lukittiin, kun se pyysi yösijaa, kun oli kipeä ja lopulta se joutui puukottamaan sitä miestä silmiin sukkapuikoilla ja siltikään ei meinannut päästä vapaaksi? Jos edes palkkatappaja ei selviä sellaisesta helposti, miten itse ajattelin päästä vapaaksi? Lukemalla ihmisoikeusjulistuksen ja uhkaamalla oikeuskanteella?

Minä: oikeuskanteella uhkaaminen on kyllä kuullakseni todella tehokasta jenkeissä…

Ahdistus: niin, tai ajattele jos aivastat väärään suuntaan ja joku syyttää sinua flunssa levittämisestä ja Bahaman lomansa missaamisesta? Onko sinulla varaa miljoonien asianajajakuluihin?

Minä: okei, okei. Eli siis, pitäisi löytää joku rauhallinen paikka, missä on hallitusti luontoa, ei petoeläimiä tai ikäviä hyönteisiä eikä toisia ihmisiä näkö- tai kuuloetäisyydellä. Mojaven aavikko?

Ahdistus: kuka siten kuulee, jos huudat apua, kun hullu palkkatappaja vaanii sinua? Tai joudut zombien jahtaamaksi tai houkutelluksi keskiaikaiseen naisten alistuskulttiin? ETKÖ SINÄ OLE OPPINUT MITÄÄN TELEVISIOSTA?

Minä: okei, rauhoitu.  Pitäisi siis löytää joku paikka, joka olisi ihmisten välittömässä läheisyydessä, mutta kuitenkin niin kaukana, ettei kehenkään voisi vahingossakaan olla vuorovaikutuksessa.

Ahdistus: …ja saatavilla pitäisi olla juoksevaa vettä ja ruokaa.

Minä: Eli jokin asfaltoitu ja aidattu alue, missä olisi muutama tarkkaan valikoitu viheristutus, ja joka olisi rauhallinen ja kaukana kaupungeista ja joka olisi tarkkaan vartioitu niin ettei sinne pääse kukaan epäilyttävä vieras ihminen tai eläin, ja missä olisi toimiva infrastruktuuri...

Ahdistus: nyt kuulostaa hyvältä

Minä: …  ja ehkä vielä pääsy terveydenhuoltoon ja hyvät kommunikaatiovälineet jos tulisi jokin hätä?

Ahdistus: TÄYDELLISTÄ!

Minä: …eli toisin sanoen, haluat lähteä lomalle Guantánamoon?

Ahdistus: aivan helvetin hyvä idea.

Minä: aivan helvetin huono idea

Ahdistus: no tietysti mentäisiin sinne turisteina, ilman sitä kaikkea kidutusta.

Minä: luulen, että ne kaikki pahoinpidellyt ja kidutetut vangit saattaisivat vähän latistaa rentoutumisen kokemusta. Tai vapauden.

Ahdistus: no mutta siellähän se vapaus vasta konkretisoituu! Kun näkee ihmisiä, jotka ovat viruneet siellä aistinpimennyshupuissa vuosikausia kidutettuina, niin jo on ihme, jos ei ala oma elämä toimistokuutiossa vaikuttaa hyvinkin vapauttavalta. Saisi vähän perspektiiviä asioihin.

Minä: no jos sillä saisi sinut hiljaiseksi, niin se voisi olla harkitsemisen arvoinen ajatus.

Ahdistus: …ja kun kuuntelisi niitä kidutusääniä ja epävoiton huutoja päivät pitkät niin kyllä ei enää haittaisi mikään kotikadun juoppojen mölinä.

Minä...

Ahdistus: eikä varmasti kukaan ainakaan tulisi juttelemaan yllättäen. Ja jos iskisikin turistiripuli tai malaria niin aina voisi ajatella, että hei ei sentään mene niin huonosti kuin kaikilla noilla tyypeillä, jotka ovat viruneet omissa ulosteissaan jossain neliömetrin kokoisessa häkissä kymmenen vuotta!

Minä: minä alan pahoinvoida tästä ajatuksesta jo valmiiksi.

Ahdistus: Ja ajattele miten hyvää materiaalia saisit siihen ihmisoikeusväitöskirjaasikin! Mitäs sille muuten oikein kuuluu?

Minä: …No... Ei puhuta nyt siitä.

Ahdistus: Sinnehän voisi myydä kaikille tyhjän sivun kammoa poteville taiteilijoille ja prokrastinoiville akateemikoille kirjoituslomia! Kymmenen sivua tekstiä päivässä, tai eristysselliin kuuntelemaan metallimusiikkia koko yöksi. Kyllä alkaisi tulosta syntyä. Ihme, ettei tätäkin ole joku jo kaupallistanut!

Minä. En tiedä pelottaako minua enemmän se, että olet keksinyt noin kamalan ja hullun ajatuksen, vai se, että nykyisen USA:n presidentin valtakaudella se voisi itseasiassa onnistuakin. Tai ei olisi ainakaan hulluinta mitä se on ehdottanut.

Luonto ja Petri Nygård, eli mitä tein viime viikonloppuna

Heräsin lauantaina kesäaamun auringon tirkistellessä lempeästi ikkunaverhojeni välistä. ’ooh, mikä ihana kesäinen päivä, mitähän jännittävää tänään tekisin!’ ajattelin venytellen. Tai toisin sanoen, olin nukkunut huonosti ja pyörinyt sängyssä yrittäen epätoivoisesti uskotella itselleni että on yö, vaikka aurinko oli vittumaisesti alkanut paistaa jo siinä vaiheessa, kun olin käymässä sänkyyn. Ulkona oli kaksikymmentä ja kämpässäni noin kolmekymmentä astetta lämmintä, kun viimein nousin sängystä kiroten melko kattavasti kaikki tunnetut elämänmuodot sekä pari tuntematonta. Kun päässä alkoivat pyöriä heti ajatukset siitä, mitä kaikkia töitä olisi vielä maanantaina hoidettavana, päätin lähteä helvettiin kaupunkiyksiöstäni.

Pohdin hetken erilaisia vaihtoehtoja ja muistin lukeneeni netistä, että metsässä oleillessa saa terveellisiä bakteereja, jotka seka poistavat allergiat, masennuksen ja stressin että täyttävät veroilmoituksen puolestasi, ja niinpä aloin googlailla läheisiä retkeilymaastoja. Kuvittelin jo mielessäni herääväni luonnon helmasta hiljaisuuden keskeltä ja pulahtavani aamulla läheiseen kirkasvetiseen järveen täydellisen mielenrauhan löytäneenä, kunnes tajusin että Helsingin läheisin kunnollinen rauhallinen metsä löytyy todennäköisesti  jostain Kouvolan pohjoispuolelta, enkä omistanut retkeilyä merkittävästi helpottavia asioita, kuten telttaa, makuualustaa tai trangiaa, ja jos sellaiset hankkisinkin, niin pitäisikö ne itse muka sitten kantaa perille asti ja mistä metsässä edes saa juomavettä. Päätin päivittää metsäfantasiaani hieman todentuntuisemmaksi ja kuvittelin itseni hikisenä itikoiden ja lapsiperheiden ympäröimänä kolmenkymmenen kilon rinkka selässä Nuuksion parkkipaikalla (jonka kuvittelin muistuttavan erehdyttävästi valtavaa Ikean parkkipaikkaa, jossa vartin harhailtuaan tarvitsee kartan, kompassin sekä geopaikantimen löytääkseen itsensä, autonsa ja kadonneen uskon elämään). Tämä karisti retkeilyhalujani jonkin verran, joten päätin, että kolmekymppisenä työstressaantuneena sopiva annos ulkoilmaa on rauhaisa järvinäkymä hotellin terassilta, ja niin varasin hotellihuoneen paikasta, jolla oli metsäisimmän näköiset kotisivut pääkaupunkiseudulla, vuokrasin auton ja lähdin ajamaan kohti pohjoista.

Päästyäni hotellille suoritin ensin tavanomaisen hermoilun siitä, onko huoneessa sisäilmaongelmia (ei huomattavia, joskin hotellin aula tuoksui vähän epäilyttävästi kellarille), onko lämpötila ja ilmanvaihto sopiva (huone oli liian lämmin, mutta onneksi siinä oli avattava ikkuna mistä pysyi kuvittelemaan viileän ilmavirran alkavan minä hetkenä hyvänsä tulvia sisään [mitä ei luonnollisesti koskaan tapahtunut. Ilmastointilaitteen vininää sen sijaan tulvi senkin edestä]), onko sängyssä lutikoita (estin itseäni urheasti tarkastamasta, mutta sijoitin laukkuni varmuuden vuoksi pöydälle) ja nukkuisinko sittenkin paremmin kotona (luultavasti) ja oliko tämä nyt fiksua ollenkaan (ei välttämättä, mutta olisipahan stressinsietoharjoitus, jos ei muuta), ja lähdin kävelylle läheiseen metsään. 

Oletin, että jo muutaman reippaan metsäisen metrin jälkeen tunnen, kuinka taakka nousee harteilta ja mieli seestyy. Ei seestynyt. Oikeastaan vielä enemmän nousi vitutuskäyrä, koska oli kuuma ja hiki ja korviin kantautui jatkuvasti yhdeksänkymmentäluvun listahittijumputus läheisestä helvetin esikartano-mukaelmasta (lue: lapsiperheiden suosimasta vesipuistosta), mikä alkoi vituttaa vielä entistä enemmän, koska olisin voinut kyllä kärsiä vitutuksesta ja naapureista, joilla on huono musiikkimaku, kotonakin ilman, että olisin maksanut kaksi sataa ja viettänyt tunnin ajamalla autolla Espooseen. 

En kuitenkaan luovuttanut, vaan järkeilin, että luvattu mielenrauha ja tyyneys tulisivat varmasti, kun vain oleilisin metsässä tarpeeksi kauan ja intensiivisesti. Halusin kuitenkin nopeuttaa tätä prosessia, koska auton vuokra-aika päättyisi jo seuraavan aamuna, ja järkeilin, että intensiivisemmän kokemuksen varmasti saa kun poistuu ihmisen muokkaamalta metsätieltä tai polulta ja lähtee tarpomaan umpimetsään. Reippaalla päättäväisyydellä vastentahtoista koiraa perässäni vetäen poistuin siis polulta ja aloin tarpoa läpi rämeisen metsän kohti mielenrauha (mikä oli melko helppoa suunnistettaessa poispäin ysärihittibassoista). Noin tunnin ankaran tarpomisen jälkeen kuvittelin päässeeni rauhalliselle mättäälle, mihin paistoi juuri sopivasti aurinko, niin, etteivät hyttyset juuri kiusanneet ja oli mukavan lämmin ja vähän tuulista. Istuin alas ja jaon jäljellä olevan juomaveden koiran kassan kristillisesti tasan (jonka jälkeen selitin arvostelevasti katsovalle koiralle, että kristillinen tasajako tarkoittaa sitä, että isompi saa enemmän, mutta sitten taivaassa osat menee toisin päin). Pystin jo lähes tuntemaan aivan kulman takana olevan valaistumisen ja stressittömyyden ja päätin hiisata itseni tyyneyden huipulle tekemällä metsäjoogaa, josta olin myös lukenut. 

Olin juuri päässyt ensimmäiseen alaspäin katsovaan koiraan, kun jostain metsän keskeltä korviini alkoi kantautua tuttu bassojytä ja hentoinen Petri Nygård. Päätin, että syyllisiä ovat pääni sisällä asuvat pahat henget, jotka aavistelevat lopullisen siirtymiseni nirvanaan lähestyvän, ja yrittävät horjuttaa tyyneyttä kohti käyvää mieltäni listapopilla hevetistä. Hengitin syvään, ja keskityin kuuntelemaan lintujen laulua, ja lipumaan kohti valaistumista, kunnes musiikki voimistui niin, että korviini kantautuivat selkeästi laulun kertosäkeen sanat, jotka muistuttivat että edes kerran kesässä on käytävä kakkospesällä. Ennen kuin huomasinkaan, olin siirtynyt esoteerisestä mielenmaisemasta miettimään miten pesäjaottelu jenkeissä oikein menikään, ja kuinka kuihtunutta seksielämän pitää olla, jos kakkospesällä käyminen kerran vuodessa on meriitti, josta kannattaa tehdä laulu. Yhtäkkiä tajusin, että en ollut rauhoittunut, henkistynyt, rentoutunut tai nirvanassa, vaan tuijotin hikisenä, väsyneenä ja hyttysensyömänä suoraan maassa jalkojeni vieressä olevaa jäniksenpapanakasaa kuunnellessani henkiseltä vesikidutukselta tuntuvaa musiikkia. Luovutin henkistymisen tavoittelun, istuin maahan ja ajattelin, että tilanne kuvaa kyllä melko hyvin elämääni, sillä yritystä kyllä on, mutta ihan nappiin ei kuitenkaan aina mene.  Katselin sielua hivelevää metsämaisemaa ja kuuntelin lintuja ja suomalaista musiikkiälämölöä, ja ajattelin että tätä se Suomen kesä on syvimmässä olemuksessaan; hienoa luontoa ja paskaa musiikkia.

Sinänsä onnistunut metsäretki kyllä oli, että viimeistään takaisintulomatka onnistui kyllä tiputtamaan kaikki kaihot luonnon rauhaan tarpoessani hikisenä ja väsyneenä läpi tihentyvän hyttysarmeijan kohti majapaikkaa väsähtänyt koira toisessa kainalossa. Noin puolessa välissä matkaa olin täysin valmis ajamaan asfalttipäällysteen koko halvatun metsän läpi, jotta siitä voisi ihminen helpommin kulkea henkistymään luonnon rauhassa, ja voisiko samalla korpeen rakentaa vesipisteitä, sillä jonkun EU-säädöksen vastaista tällainen ihmisten heitteillejättö luonnon armoille varmasti on. Hotellille päästyäni kipitin kauan kaivattuun järveen uimaan, jolloin lähistöllä pesivä lokki päätti tervehtiä ystävällisesti paskantamalla päähäni. Aloin jo miettiä, että pitäisiköhän ensikerralla tyydyttää luonnonkaipuu istumalla kotona ja tuijottamalla intensiivisesti huonekasvia, mutta onneksi huoneen ilmastointi oli sen verran heiveröinen että kello kolmelta herätessäni ja seistessäni väsymyshikihorkassa kylmän suihkun alla tuli ihan kotoisa olo.