Kuinka valita ruokamyrkytyksen ja epäkohteliaan käytöksen väliltä, eli tavallinen kesäpäivä

Oli kaunis kesäpäivä, joten päätin käydä ystäväni kanssa torilla. Koska ystäväni, allekirjoittaneesta poiketen, oli ollut paikalla kun kykyä kommunikoida haluamansa asiat vieraille ihmisille jaettiin, kävimme läpi kaikki torimyyjät maistellen mansikoita ja etsien parasta maku-laatusuhdetta (lue: ystäväni ilmoitti ystävällisesti, että ’kiitos paljon, mutta vertailemme vielä muitakin’ samalla kun minä tuijotin kenkiä ja mumisin falsetissa, että ’mjoooh, iiiiihan ok’ vaikka maistamani mansikka olisi maistunut pilaantuneelta). Vertailun lopputuloksena sain kuin sainkin ostettua mielestäni selkeästi keskivertoa parempia mansikoita (ystäväni tinkimisneuvojen johdosta vielä pyydettyä hintaa halvemmalla) ja luulin näin erheellisesti olevani valmis asioimaan torilla seuraavalla viikolla ihan itsekseni. En ollut.

Täysin valheellisen itsevarmuudden saattelemana kipitin seuraavalla viikolla ostamaan taas mansikoita torilta. Aloitin reippaasti kysymällä myyältä, saako marjoja maistaa ja otin yhden palan valmiiksi pilkottuja mansikoita laatikosta lähes lainkaan ajattelematta elintarvikehygieniaa. Palat olivat kuitenkin ilmeisesti olleet lämpimässä auringossa koko päivän, sillä maistamani pala maistui siltä, kuin mansikka olisi marinoitu biojäteastian pohjalle kertyvällä nesteellä. Pilaantunut mansikka suussa aloin pohtia, olisiko kamalampaa kuolla ruokamyrkytykseen vai loukata innokkaasti hymyilevää, hyväntahtoista myyjää sylkemällä hänen vuolaasti kehumansa mansikka roskiksen virkaa toimittavaan paperipussiin tiskin reunalla, vai olisiko jossain taskussa kenties paperia, mihin voisin puoiksi pureskellun mansian huomaamattomammin sylkeä (ei ollut). 

Avulias myyjä huomasi epäröintini ja päätteli tarkkanäköisesti, että en ollut ehkä täysin vakuuttunut hänen mansikkansa parhaudesta, ja yritti ystävällisesti paikata tilannetta tarjoamalla minulle uutta kokonaista mansikkaa. Katsoin hetken epätoivoisena hymyilevää myyjää suu edelleen täynnä biologiseksi aseeksi mahdollisesti luokiteltavaa mansikkaa, ja koska en kehdannut sekä kieltäytyä ystävällisestä eleestä että mielenosoituksellisesti sylkeä suussani ollutta mansikkaa pois, hymyilin väkinäisesti ja otin mansikan vastaan sillä seurauksella, että seisoin nyt pilaantunut mansikanpala suussani ja toinen mansikka kädessäni tuijottamassa torimyyjää, joka hymyili minulle odottavaisesti. 

Kylmä hiki alkoi nousta otsalleni, kun tajusin, että olin viivytellyt suussani olevan mädäntyneen mansikan pois sylkemistä niin pitkään, että jos tekisin sen nyt, ei minua ystävällisesti katsova myyjä pitäisi tätä ainoastaan loukkauksena hänen tuotteitaan kohtaan, vaan myös minua täysin hulluna, koska olin seisonut jo useamman minuutin pilaantunut mansikka suussani kun kuka tahansa normaali ihminen olisi sylkenyt sen pois jo ensimmäisen sekunnin aikana. En vieläkään ollut päässyt lopputulokseen paremmuusvertailussani myrkytyskuoleman ja täysin tuntemattoman ihmisen mahdollisen loukkaantumisen välillä, joten katsoin parhaaksi ostaa itselleni lisää aikaa puraisemalla palan kädessäni olevasta tuoreesta mansikasta, toivoen ehkä jollain tasolla, että tuore mansikka jollain tavoin peittäisi mahdollisesti uusia elämänmuotoja suussani jo muodostavan mansikanraadon makua (ei peittänyt).

Yritin urheasti niellä ei-toksista mansikanpalaa, mutta pureskellessani sitä, toisen mansikanraadon maku oli levinnyt kaikkialle suuhuni aiheuttaen spontaanin oksennusrefleksin aina kun harkitsinkaan nielaisemista. Tämän seurauksena suussani oli siis entistä enemmän sulaneelta jääkaapilta maistuvaa mansikkamössöä, toisessa kädessä haukattu mansikanpala ja edelleen katsekontakti avuliaasti hymyilevään myyjään. 

Tässä vaiheessa henkijäämisvaistoni heräsi, ja ymmärsin, että suussani olevasta mansikkakuolemasta on hankkiuduttava eroon hinnalla millä hyvänsä. Niinpä noukin edestäni rasiallisen potentiaalisesti joukkotuhoaseeksi sopivia mansikoita ja ojensin sen myyjälle hymyillen suljetuin huulin henkeni edestä. Myyjä onneksi tunnisti epätoivoisen ostajan sellaisen nähdessään ja alkoi reippaasti pakata rasiaa, jolloin pääsin kumartumaan maahan selin myyjään kaivaakseni repustani kukkaroa, ja samalla, toivoen että tuleva ostotapahtuma olisi vienyt myyjän huomion riittävästi, syljin suussani olleen mansikkamössön maahan. Helpottuneena siitä, että olin täpärästi välttänyt kokemasta kivuliaan myrkytyskuoleman, nousin ja maksoin mansikat. Lähtiessäni olin tietoisesti katsomatta vieressäni seissyttä naista, joka katsoi minua kuin henkilöä, joka olisi juuri seisonut kaksi minuuttia pureskellen mansikanpalaa, sylkenyt maistamansa mansikat ensin maahan ja sitten hymyillen ostanut niitä rasian. 

Tällä muistolla pääseekin taas syksyä mukavasti eteenpäin ennen kuin alkaa seuraavan kerran haikailla kesää ja tuoreita marjoja, eli oikeastaan ihan positiivinen kokemus.

Kuvan marjat eivät liity tapaukseen.