Seinään tuijottamisen jalo taito, eli syyt, miksi festareilla ei kannata olla selvinpäin

 Osallistuin viikonloppuna hippifestareille. Etupäässä siksi, että kesälomani oli siirretty hamaan (ja todennäköisesti räntäiseen) tulevasuuteen ja ajatus viikonlopusta joogaamassa, halailemassa puita ja meditoimassa pitkän viikonlopun ajan kuulosti miellyttävältä. Noin kolme minuuttia lippujen oston jälkeen muistin, että oikeastaan vihaan festareita, koska olen aina jo etukäteenstressaantunut sekä teltassa väkisinyöpymisestä (entä jos on kylmä ja sataa ja vilustuu tai muutenvaan nukkuu huonosti) että ihmispaljoudesta (pitääkö vessoihin aina jonottaa ja entä jos sitten tuleekin pissatulehdus tai mahatauti) ja ennen kaikkea paineesta pitää väkisin hauskaa monta päivää peräkäin (ehkä ainoa asia mikä on hirveämpää kuin olla stressaantunut ja väsynyt ja vessahätäinen, on olla stressaantunut ja väsynyt ja vessahätäinen samalla kun kaikilla muilla on valtavan hauskaa. Kolme päivää putkeen.).

Sanoin itselleni, että itsenäinen, päättäväinen ja omia tarpeitaan huomioiva aikuinen ihminen voi kyllä ihan hyvin yöpyä hotellihuoneessa teltan sijaan ihan vain koska haluaa, ja menin alistuneena ostamaan teltan. Muutama päivä myöhemmin ilahtuneena huomasin, että helposti ahdistuva, epävarma ja omia tarpeitaan ja toiveitaan huonosti esilletuova aikuinen voi yöpyä hotellihuoneessa teltan sijaan, jos perustelee itselleen hotellihuoneen tarpeellisuutta sillä, että koiralle ei välttämättä saa hoitopaikkaa ja se pitää ottaa mukaan, ja varasin ilahtuneena hotellihuoneen ja auton.

Aloitin matkan tavalliseen tapaan käyttämällä edellisen illan pakkaamisen sijaan siitä huolehtimiseen, että onkohan kurkku vähän kipeä ja tuleekohan nyt kuitenkin taas flunssa ja menee festarit, hotelli, autovuokra ja lomapäivä hukkaan. Heräsinkin seuraavana aamuna näppärästi stressiin jo yhdeksältä, ja päätin viettää hetken tekemällä mindfulness harjoituksen sängyssä, minkä seurauksena nukahdin ja heräsin uudestaan noin puoli kaksitoista. Vakuuttelin itselleni, että myöhäisestä lähdöstä ei kannata harmistua, vaan nautia matkasta ja hyvin nukutusta aamusta ja että matka on tärkeämpi kuin määränpää. Uskoin itseäni noin vartin ajan, ja aloitin sitten kiireisen pakkaushösellyksen ja kiroilun ja harmittelun siitä, miten menee koko päivän lippu ihan hukkaan kun ehdin paikalle kuitenkin vasta illalla ja olisiko sittenkin pitänyt lähteä jo edellisenä päivänä. 

Pakkauksen, autonhaun ja kolmannen lähtöpissan jälkeen pääsin matkaan, mitä ehdinkin taittaa noin puoli tuntia ennen ensimmäistä matkajänityspissahätää. Tämän puolen tunnin aikana ehdin kuitenkin jo kehittää syväänjurtuneen agression yhtäaikaisesti sekä edellä ajavia, ohittelevia että perässä ajavia autoja kohtaan ja oppia kolmen radiokanavan soittolistat ulkoa, joten sinänsä matka eteni hyvinkin ripeästi.

Saavuttuani hotellille suoritin pikaisesti tavanomaisen hotelliahdistumisen mahdollisista kosteusvaurioista ja huonosta ilmanlaadusta, lämpötilasta sekä luteista ja muistutin itseäni, että käyttäisin tulevan yön nukkumisen sijaan sen arvioimiseen, olisiko sittenkin pitänyt yöpyä teltassa, tai toisessa hotellissa, tai ehkä syntyä aikana, jolloin asuttiin maakuopissa ja hermoiltiin oikeista asioista, kuten kolerasta tai katovuosista eikä siitä, puhaltaako hotellin ilmastointilaite kylmästi naamalle yöllä niin että aamulla on ääni käheä voimaeläinmeditaatiossa. 

 Ennen saapumistani festarialueelle olin pitänyt itseäni kalliolaisena kasvissyöjäfeministinä hyvinkin hippinä. Vietettyäni festareilla noin viisi minuuttia, huomasin että olin yliarvioinut oman maanläheisyyteni verrattuna festarikansaan pakkaamalla mukaani kaikenlaisia turhakkeita, kuten esimerkiksi kengät. Onnistuin kuitenkin maineikkaasti syömään myynnissä ollutta ruokaa lähes ollenkaan miettimättä olivatko niiden työtekijät, jotka ottivat vastaan rahat ja annostelivat ruuat sormin pesemättä käsiään välillä, suorittaneet hygieniapassia tai edes pesseet käsiään saman päivän aikana. Koska olin tullut paikalle henkistymään ja rentoutumaan ja aikaa oli rajoitetusti, päätin sekä rentoutumisen että henkistymisen maksimoimiseksi käydä mahdollisimman monessa työpajassa. 

Aloitin rentoutumisen suorittamisen luennolla, mitä en tekijänoikeussyistä enempää referoi, mutta missä kerrottiin, että jos ikuinen unelma on ollut kiivetä kilimanjarolle ja sinne lopulta kiipeää, mutta huomaa, että unohti ihan nauttia oltuaan huipulla, kannattaa itselleen muistuttaa tarkasti ennen seuraaaa kiipeämistä että ensikerralla nauttii myös (tämän jälkeen mietin, miksei voisi vaan nauttia ja kiivetä kilimanjarolle erikseen, tai uskotella itselleen, että kyllä siellä varmasti oikein nautti, eikä yhtään huolehtinut keuhkoödeemasta tai maanvyöryistä kaiken aikaa.). Luennon paras anti oli kuitenkin, kun parikeskustelutehtävän jälkeen kehotettiin ottamaan vierustoverin yhteystiedot ylös, jotta sitten voitte kuukauden päästä taas tavata ja keskustella tavoitteidenne toteutumisesta, ja vierustoverini totesi heti kovaan ääneen, että hän ei kyllä ole noin sosiaalinen. Tiesin heti, että meistä tulee vielä hyvät ystävät ja ilahduin. 

Seuraavaksi osallistuin tantriseen naiseustyöpajaan, mikä oli oikein hauska, mutta halattuani lopussa noin kolmeakymmentä täysin vierasta ihmistä yleisessä ’rakastakaa itseänne ja toisianne’ -lempeyspöhinässä, koin vieraiden ihmisten halailukiintiöni tulleen täyteen seuraavan kolmen vuoden osalta, ja halusin lähinnä linnoittautua metsän keskelle vähintään kilometrin päähän kaikista muista ihmisistä. Koska aikaa rentoutumiseen ja henkistymiseen oli kuitenkin rajatusti, päätin urheasti suunnata seuraavaan työpajaan.

 Valitsin työpajan, joka oli vetäjän alkupuheen mukaan jonkinlainen ’haistakaa paska kaikki’-työpaja, ja tunsin heti tulleeni oikeaan paikkaan. Lopputyöpajan ohjelma koostui kuitenkin pääasiassa ympäriinsä kävelemisestä ja vieraiden ihmisten silmiin katselusta ja halailusta (minkä vuoksi päättelin, että ehkä työpaja oli jonkinlainen vetäjän sairas vitsi, ja sinänsä nimitys oli kyllä osuva). Päätin, että turvallisin tapa selvitä tästä epämukavasta vieraiden ihmisten kohtaamisesta oli seisoa nurkassa ja tuijottaa intensiivisesti seinää. Kun työpajan ohjaaja alkoi huolestuttavan empaattinen ilme kasvoillaan lähestyä, pakenin ihmismereen esittäen taitavasti valtavaa kiinnostusta kattopalkkeihin. Kun tämän jälkeen ilmoitettiin, että harjoittellaan omista rajoista kiinni pitämistä, päätin pitää omista rajoistani kiinni kävelemällä reippaasti ulos kesken koko aivan liian ekstroverttiystävällisen työpajan, mitä en tietenkään kehdannut tehdä, koska ilmeisesi omista rajoista kiinni pitäminen ei kuulu ydinosaamisalueeseeni (vasta myöhemmin tajusin, että oikea tapa kohdata vastaava tilanteet on seisoa koko työpajan ajan tuijottamassa turvallisesti seinää ja sanoa kaikille huolestuneille empatisoijille että tunsit juuri tässä kohtaa seinää todella voimakkaan energiakentän ja tarvitset nyt omaa aikaa, jotta saat synkronoitua kohtuenergiasi toteemieläimesi kanssa).

 Parantelin loppupäivän ihmisyliannostustani istumalla metsässä ja saunomalla, mikä oli melko miellyttävää. Paikalla ollut ystäväni koetti lohduttaa ja sanoi, että on iloinen, että pystyin myös nauttimaan olostani hirveistä ihmisistä huolimatta. Korjasin tätä ilmoittaen, että ongelma ei ollut ollenkaan hirveät ihmiset, koska ihmisviha ja yleinen epäluuloisuus vieraita kohtaan on asia, jonka hallitsen varsin hyvin, vaan nimenomaan ylitsepursuava ihmisrakkaus. Samalla aloin ymmärtää, miksi festareilla yleensä juodaan pää täyteen, koska kännissä ihmiset muuttuvat yleensä paljon epämiellyttävämmiksi, jolloin yhteiselo sujuu huomattavasti paremmin: on paljon helpompi sanoa ’pysy kaukana’ vastaantulevalle, täysin tuntemattomalle ’minä rakastan sinua’ sopertavalle ja halaamaan pyrkivälle ihmiselle, jos samainen henkilö on umpikännissä ja kussut housuunsa, eikä vesiselvä ja autuaasti hymyilevä. Tai vaihtoehtoisesti voi itse halailla ihmisiä umpikännissä ja kusta housuunsa, ja unohtaa hetkellisesti sen, ettei oikeastaan pidä yhdestäkään edellä mainitusta aktiviteetista. Win-win!

#festarifiilis #roadtrip #suomenkesä