Kuinka parantua allergiasta

Sain jonkin aikaa sitten työpaikan. Tämän seurauksena sain myös oman työhuoneen (tai oma on ehkä suhteellinen käsite ottaen huomioon, että sen jakaa viisi muutakin ihmistä). Parin kuukauden jälkeen huoneeseen muuttaa myös uusi nuori nainen. Joka sairastuu heti keuhkoputkentulehdukseen ja joutuu sairaslomalle. Ja tulee pariksi päiväksi takaisin töihin ja joutuu taas sairaslomalle. Viikon päästä nainen siirretään toiseen huoneeseen, koska se saa niin pahoja hengitysoireita huoneesta alkuperäisestä huoneestaan, että siinä aloitetaan sisäilmamittaukset. Mikä voisi olla huolestuttavaa, jos olisi jotenkin hermostunut tai ahdistukseen taipuva henkilö. Tällainen henkilö ehkä saattaisi sanoa huolensa ääneen työterveyslääkärille tai pomolleen ja pyytää huoneen vaihtoa. Mutta minä taas täysin täyspäisenä aikuisena, fiksuna ihmisenä, otin uutisen tyynesti vastaan valvomalla viikon hyperventiloiden ja googlaten telttoja netistä, koska olin vakuuttunut, että saan homealtistuksen jatkoksi varmasti sähkö- tai monikemikaaliyliherkyyden ja joudun muuttamaan metsän keskelle telttaan, jotten tukehtuisi hengiltä. Lopulta puolen vuoden flunssa- ja poskiontelotulehduskierteen jälkeen päädyin tulokseen, jonka mukaan työhuoneeni lisäksi myös oma asuntoni oli luultavasti niin homeen, sädesienen kuin lutikoiden ja tappaja-ampiaisten valtaama. Koska päätin, että jotain asialle olisi tehtävä, ja koska työhuoneen muutto vaikutti lopulta kuitenkin pienemmältä pahalta kuin kaiken irtaimen omaisuuden ja asunnon vaihto, päädyin kirjoittamaan pomolleni asiasta täysin asiallisen, paniikittoman viestin. Jälkikäteen ajateltuna täydellisen asiallisuuden ja paniikittomuuden vaikutelmaa ehkä vähän hälvensi se, että lähetin sen perjantaiyönä kello kolme aamulla saatuani lievän paniikkikohtauksen. Pomoni ei reagoinut seuraavan viikon aikana viestiin mitenkään, ja rahoittelin itseäni sillä, että koko ongelma poistuu aivan varmasi tuota pikaa, sillä huoneen lisäksi vaihtoon menee luultavasti myös työpaikka, koska pomolleni on viimeinkin selvinnyt, että rauhallisen ja fiksun täysipäisen aikuisen naisen sijaan se onkin tullut palkanneeksi neuroottisen ja ahdistuneen esikoululaisen, joka mörköjen sijaan pelkää sängyn alla lymyilevää radonsäteilyä ja piilevää vesivahinkoa.

Seuraavalla viikolla tapaan huoneessani hetken aikaa olleen naisen, joka kertoo, että ei ole voinut olla töissä enää koko rakennuksessa saatuaan siitä niin pahoja oireita. Tässä vaiheessa alan perehtyä kelan sairauseläkkeen hakukriteereihin, sillä olen entistä vakuuttuneempi, että saan sisäilmaongelma- (tai vähintään stressi-) peräisen astman ja joudun jäämään työttömäksi. Kesken tätä prosessia työterveyslääkäri soittaa ja ilmoittaa, että tulehduskierteen taustalla on todennäköisesti koirani, jolle ilmeisesti siedättymisen sijaan olen herkistynyt yhä enemmän viimeisen yhdeksän vuoden aikana. Ajattelen noin kolme sekuntia koirasta luopumista ja tunnen oloni yhtäkkiä varsin terveeksi. Nyökkäilen puhelimessa pontevasti ajatukselle siitä, kuinka terveydellä ei sitten leikitä ja miten astma on todella vakava asia, ja valehtelen kirkkain silmin sekä lääkärille että itselleni, että syy miksen enää ole päästänyt koiraa sänkyyn viimeisen puolen vuoden aikana on puhtaasti lakanoiden kurattomana pito, eikä lainkaan se, etten olisi eräänä yönä herännyt vinkuvaan hengitykseen sen jälkeen, kun olin antanut koiran nukkua sängyssä viikon. Samalla rautaisella mielenlujuudella päätän, että alkava nielukipu kurkussani ei ole uusi flunssa, vaan refluksista johtuvaa ärtymystä, ja että allergiat ja yliherkkyydet oikeastaan ovat yleensäkin enemmänkin keksittyjä kuin oikeita vaivoja ja poistuvat Reippaalla Asenteella ja Riittävällä Ulkoilulla (joiden puute on sattumoisin äitini mukaan syynä kaikkiin vaivoihin syövästä niskamurtumiin) ja päätän ilmoittautua juoksukouluun.  

Ps. Miksi yleensäkin pitää aina allergisoitua kivoille asioille, eikä ikäville? Jos saisin itse valita, olisin allerginen ainakin seuraaville asioille: sängystä nousu aamuisin ennen kello yhtätoista, oikolukeminen ja muut puuduttavat työtehtävät, sekä sosiaalinen kanssakäyminen silloin kuin ei huvittaisi. Ja ehkä vauvoille, koska olisi itseasiassa todella kätevää, jos haluaisi joskus sekä hankkia lapsia, että nukkua öisin ja olla tuntematta halua repiä korviaan irti lastenlaulukorvamatojen takia, niin sitten voisi surutta antaa vauva-ajaksi jälkikasvunsa hoidettavaksi jollekin designoidulle kasvattajalle, koska voivoi kun tämä allergia. Sitten kun muksusta kasvaa ihminen, jolla on luonne ja jolle voi puhua järkevästi (ja joka voi lenkittää viittä koiraani), niin sen voisi ottaa takaisin luokseen asumaan ja rakentaa järkevän ihmissuhteen, joka ei perustu siihen että toinen joko kiukuttelee, vinisee tai roikkuu tississä kiinni (olen pari tällaista tapausta Tinder-aikoinani kokeillut, en voi suositella).