Alku

Noni. Luin äsken hesarista, että nykyään kuuluu somesukupolvikokemukseen ahdistua siitä kun sosiaalisessa mediassa kaikki toiset asuvat kauniissa pelkistetyn valkoiseksi sisustetussa designkämpässä, käyttävät tyylikkäitä vaatteita, syövät terveellisesti ja harrastavat crossfittiä, mindfullnessiä ja orpojen koaloiden tukiyhdistystoimintaa mielekkäiden töiden sekä elämään sisältöä tuovan kolmen lapsen huoltajuuden ohessa samalla kun itse makaa kotona kulahtaneissa kolitseissa katsomassa netfliksiä ja miettii onko suihkussa pakko käydä useammin kuin kerran viikossa (ei siksi että yrittäisi säästää vettä, vaan siksi että lämmin vesi katoaa yllättäen aina kun naapuri käy vessassa ja aamulla olet muutenkin jo myöhässä töistä ja illalla ei viitsi). Ja sitten ne somevaikuttajat ahdistuvat myös siitä että niiden pitää kokoajan näyttää siltä, että niiden koti ja vaatteet tyylikkäitä, ruokavalio terveellinen ja harrastukset sekä henkisesti että fyysisesti kehittäviä, työ mielekästä ja lapset elämän sisältö, kun niidenkin oikeasti tekisi vaan mieli maata kolitshousuissa katsomassa netfliksiä.

Niin tämä blogi on sitä varten ettei tarvitsisi.

Olen päättänyt postata vain inhorealistisia kuvia sekä tekstejä siitä, miten kaikin tavoin elämä on jotain ihan muuta kuin filtteröity instagramfeedi täydellisestä aamiaisesta kaukomatkalla. Ja lisäksi ehkä vähän myös sen takia, että miessäätöni mukaan jatkuva terapoimiseni alkaa olla vähän työlästä ja oikealle terapeutille ongelmistaan nillittäminen on huomattavan kallista (lisäksi jos joku muu ihminen tästä ilostuu, niin toivon että sillä voi ostaa pari moraalipäästökauppapistettä hyvittämään esimerkiksi sitä, että en jaksa aina huuhtoa jugurttipurkkeja vaan laitan ne välillä sekajätteeseen).

Nyt en jaksa alkaa väsätä tähän mitään kuvaa, mutta voitte sen sijaan kuvitella mielessänne otoksen talven jäljiltä kelmeästä ihosta ja säärikarvoistani, jotka ovat kasvaneet noin viikon (eikä tämä ole edes mikään feministinen kannanotto, vaan ihan laiskuutta. En helvetissä ole niin itsevarma että uskoisin kelpaavani jollekin miehelle pitkässä juoksussa edes ilman karvojani, saatika niiden kanssa).