Päätöksiä

Ennen piti ihmisen esimerkiksi päättää ihan vaan että syönkö jotain mitä löydän kaapista vai jaksanko raahautua lähikauppaan ostamaan jotain muuta. Nykyisin kaikki on paljon vaikeampaa ja ruoka-äpin kanssa käy ihan samoin kuin Tinderissä: Yhteen vaihtoehtoon sitoutuminen on ihan hirveän hankalaa kun puhelin on täynnä muita vaihtoehtoja ihan liian helposti kotiovelle tilattavissa. Erona tosin on se, että woltissa kuvat sentäs on otettu niin, että niissä on edes jonkinlainen yritys näyttää jollain tapaa houkuttelevalta, eikä nyhtökaurawrapin sijaan kuvassa ole esim. autoa tai kuvaa kahdestakymmenestä sen wrapin kaverista, joista yrität sitten arpoa, että mikähän näistä ilmestyy ovelle (yleensä aina se vähän oudon näköinen yksilö, jonka kasvoista näkyy kolmasosa, eikä ikinä se reippaan, kivan ja urheilullisen näköinen yksilö, joka on kykeneväinen muodostamaan katsekontaktin kameran lisäksi oikeaan ihmiseen). Lopputuloksena on, että vuokraisäntä löytää parin kuukauden kuluttua sohvalta nälkään nääntyneen nuoren naisen kädessään puhelin, joka kysyy että haluatko mango-lehtikaali-minttukastikkeen vai korianteri-avocadodipin. Ja jos niinkin onnellisesti sattuu käymään, että ruokavaihtoehtoja selatessaan tiputtaa puhelimen naamalleen niin, että vahingossa lähtee joku tilaus menemään, niin viimeistään siinä vaiheessa huomaa olevansa niin nälissään että syö ’ihan vaan vähän jotain alkupalaa jääkaapista’. Vartin kuluttua onkin sitten syönyt kolme kuivanutta leipää, paketin muroja ja purkin c-vitamiiniporetabletteja (koska maitoa ei ollut ja murojen syöminen veden kanssa tuntui jotenkin vähän säälittävältä), eikä ole enää oikeastaan edes nälkä.

Eikä ruoka ole edes ainoa minkä kanssa näin käy. Kerran vietin kolme varttia lauttasaarelaisessa eteisessä takki päällä taksi-äppi kädessä miettimässä, olisiko kuitenkin vielä sen verran väsähtänyt kestoflunssasta, että olisi oikeutettua tilata itselleen taksi kotiin, vaikka metrollakin oikeastaan pääsisi kun vaan viitsisi vartin kävellä. Lopulta tulin tulokseen, että asian pohtiminen kolmen vartin ajan takki päällä eteisessä on oikeastaan aika tyhmää, ja siirryin pohtimaan asiaa huomattavasti miellyttävämpään makuuasentoon sohvalle. Vahinkopäikkäreiden jälkeen huomasinkin sopivasti koiran olleen ulkoilematta sen verran pitkän ajan, että taksin käytön pystyi oikeuttamaan ihan vaan ajankäytöllisistä syistä, - eikä ollenkaan esimerkiksi siksi, että pelkää että oikeasti väsyisi kuitenkin kävelystä ja sitten ahdistuisi siitä, että väsytti itsensä vaikka olikin vähän kipeä ja pitäisi levätä ja miten sitä jaksaa sitten kohta taas töihin vai kehtaako ottaa taas saikkua - ja tilasin itselleni taksin.

Kävisikö näin jos pitäisi tilata taksi tai ruokaa jostain puhelinpalvelusta, niin ei todellakaan kävisi, sillä kyllä sitä nyt mieluummin vaikka hiihtää hinkuyskässä hiekoitettua moottoritietä Helsingistä Ouluun kuin soittaa jollekin ventovieraalle puhelimella. Paitsi tietenkin jos siinä vieressä on joku tuttu, jolle ei tätä tietenkään kehtaa myöntää, niin sitten purraan hammasta ja ihan muina naisina soitetaan, tai sitten ehdotetaan, että hei eikö olisi oikeastaan hauska aloittaa nyt sellainen vesipaasto, tai kävellä lentokentälle ihan vaan ilmastotekona.

Aurinko

Voi onpa ihanaa kun on niin valoisaa ja kaunista ja kesä tulossa ja aah. Ei ole. On katu- siite- ja koirankakkapölyistä, nenä kokoajan tukossa ja sitten tulee poskiontelotulehdus ja on tosi vaikea uskotella pomolle tai työterveyslääkärille että tarvitset saikkua kun olet kipeä, kun ulospäin näytät ja kuulostat normaalilta, mutta meinaat tukehtua hengiltä puolikkaiden rappujen nousussa ja pää tuntuu siltä kuin se räjähtäisi sisäänpäin minä hetkenä hyvänsä. Ja sitten siihen saat yhdet antibiootit ja toiset antibiootit kun ensimmäiset ei toimineet, ja huolestut ja menet lukemaan netistä miten ihmisten akillesjänteet katkeilee ja niiden elämä tuhoutuu antibioottien sivuoireina. Sitten päätät ettei vauva.fi-palsta ole yleensäkään terveen ihmisen olinpaikka ja menet vastapainoksi lukemaan jonkun tieteellisen artikkelin, mutta siinä kerrotaankin että vatsan bakteeriston normalisoituminen kestää neljä vuotta yhdenkin antibioottikuurin jälkeen, ja sitten et nuku koko yönä kun olet vakuuttunut että olet poskionteloitasi lukuunottamatta tappanut kaikki bakteerit kehostasi ja tulet todennäköisesti sekä masentumaan, lihomaan, ahdistumaan, kärsimään unettomuudesta, syömishäiriöstä, skitsofreniasta ja sairastelemaan koko loppuelämäsi koska suolistofloorasi on pilalla. Ja sitten kun kuumehoureisena onnistut nukahtamaan kello puoli kuusi, ehditkin nukkua melkein kokonaisen tunnin ennen kuin heräät siihen että on valoisaa. Että helvetin kiva.

Matkustaminen

Haaveilin matkustamisesta koko nuoruusikäni. Katsoin kaikki jaksot madventuresia ja päätin että heti täysi-ikäisyyden kynnyksellä lähden reppureissaamaan aasiaan vuodeksi. Kun Intiassa kaksi ystävääni maistelivat ja kehuivat paikallista ruokaa, minä kärsin kroonisesta vatsataudista ja haaveilin perunamuusista. Kun ystäväni ihailivat paikallista kulttuuria ja autenttisuutta, minä ahdistuin liasta, köyhyydestä ja kerjäävistä lapsista, sekä siitä, että päivä päivältä huomasin sääliväni vähemmän ja ärsyyntyväni enemmän kaikista edellä mainituista. Kun ystäväni ottivat kuvia jooga-asennoissa muinaisen hylätyn temppelin oviaukossa, minä en, sillä kotiapulainen oli edellisenä päivänä varastanut kamerani yöpöydältäni ja vatsaan koski.

Että vitut matkustamisesta. Saatte minun puolestani kyllä jatkaa henkistä runkkausta (mitä sinänsä kannatan ihan siinä missä fyysistä runkkaustakin) lomakuvillanne missä meri on ihanan sinistä, aurinko paistaa ja värit ovat vihreitä. Mutta minä kyllä tiedän että jokaisen eksoottisen kasvin takana kykkii myrkyllinen ihmissyöjähämähäkki, meressä on merisiilejä ja meduusoja, auringosta saa pistoksen ja ihosyövän, ja siinä rantatuoliin tarjoillussa ananakseen tehdyssä pina coladassa on jäitä, jotka on tehty paikalliseen vesijohtoveteen, jossa kasvaa ameeboja, klamydia ja tuberkuloosi ja sen pillin on asetellut siihen joku visvasyyläinen käsi, ja huuleen tulee rutto kun sitä juo (paitsi ehkä jos se nautitaan jonkin viiden tähden hotellin uima-altaalla, mutta silloin sillä klamydiavapaalla pina coladalla yritetään korkeintaan peittää sitä, että tuntee elämänsä todella tyhjäksi, merkityksettömäksi ja kuolleeksi sisältä päin).

Ja nyt kun yrität sanoa että hei mä olin just viimetalvena Balilla ja siellä oli just tosi ihanaa ja aurinkoista, meduusatonta, enkä saanut edes toksoplasmoosia, niin hyvä yritys, sillä kyllä minä tiedän että jos MINÄ menisin Tallinnaa etelämmäs niin kyllä saisin jonkun paperihaavan hotellin sisäänkirjautumiskuitista ja kohta pitäisi amputoida koko käsi kun siihen pesiytyi joku etelä-niilin virus. Ja jos yrität sanoa että höpsis, kävithän sä just viime vuonna Dubaissa, ja siellähän oli lämmintä ja ihan kivaa, niin voin vakuuttaa että ahdistuin mahdollisesta ruokamyrkytyksestä, uima-altaassa piilevästä superbakteerista ja liian kylmän ilmastoinnin aiheuttamasta keuhkokuumeesta niin paljon, että ihan vaan stressi vei eliniänodotteesta ainakin kolme vuotta jo ennen passintarkastusta, ja ilmastoahdistus toiset kolme viimeistään kotimatkalla. 

Että turha yrittää, minä kävin Lidlissä tänään ja siinä oli erilaisuutta tarpeekseen kun kaikki ruoka-asiat olivat erilaisissa paketeissa kuin lähi-s-marketissa, ja raejuuston löytämiseen meni vartti. Että pitäkää ne lomakuvanne. Minä en ainakaan ole yhtään katkera siitä, että olen koko helvetin talven kököttänyt räntäisessä Helsingissä, paitsi jouluna lapissa, jolloin olin flunssassa koko viikon.

 

Alku

Noni. Luin äsken hesarista, että nykyään kuuluu somesukupolvikokemukseen ahdistua siitä kun sosiaalisessa mediassa kaikki toiset asuvat kauniissa pelkistetyn valkoiseksi sisustetussa designkämpässä, käyttävät tyylikkäitä vaatteita, syövät terveellisesti ja harrastavat crossfittiä, mindfullnessiä ja orpojen koaloiden tukiyhdistystoimintaa mielekkäiden töiden sekä elämään sisältöä tuovan kolmen lapsen huoltajuuden ohessa samalla kun itse makaa kotona kulahtaneissa kolitseissa katsomassa netfliksiä ja miettii onko suihkussa pakko käydä useammin kuin kerran viikossa (ei siksi että yrittäisi säästää vettä, vaan siksi että lämmin vesi katoaa yllättäen aina kun naapuri käy vessassa ja aamulla olet muutenkin jo myöhässä töistä ja illalla ei viitsi). Ja sitten ne somevaikuttajat ahdistuvat myös siitä että niiden pitää kokoajan näyttää siltä, että niiden koti ja vaatteet tyylikkäitä, ruokavalio terveellinen ja harrastukset sekä henkisesti että fyysisesti kehittäviä, työ mielekästä ja lapset elämän sisältö, kun niidenkin oikeasti tekisi vaan mieli maata kolitshousuissa katsomassa netfliksiä.

Niin tämä blogi on sitä varten ettei tarvitsisi.

Olen päättänyt postata vain inhorealistisia kuvia sekä tekstejä siitä, miten kaikin tavoin elämä on jotain ihan muuta kuin filtteröity instagramfeedi täydellisestä aamiaisesta kaukomatkalla. Ja lisäksi ehkä vähän myös sen takia, että miessäätöni mukaan jatkuva terapoimiseni alkaa olla vähän työlästä ja oikealle terapeutille ongelmistaan nillittäminen on huomattavan kallista (lisäksi jos joku muu ihminen tästä ilostuu, niin toivon että sillä voi ostaa pari moraalipäästökauppapistettä hyvittämään esimerkiksi sitä, että en jaksa aina huuhtoa jugurttipurkkeja vaan laitan ne välillä sekajätteeseen).

Nyt en jaksa alkaa väsätä tähän mitään kuvaa, mutta voitte sen sijaan kuvitella mielessänne otoksen talven jäljiltä kelmeästä ihosta ja säärikarvoistani, jotka ovat kasvaneet noin viikon (eikä tämä ole edes mikään feministinen kannanotto, vaan ihan laiskuutta. En helvetissä ole niin itsevarma että uskoisin kelpaavani jollekin miehelle pitkässä juoksussa edes ilman karvojani, saatika niiden kanssa).